Sitoutumisen vaikeuksia

Kaipa se olisi jo aika päivittää hieman tätä blogia. Viime kerrasta tuntuu olevan aikaa taas ihan riittävästi.

Olen tässä pohtinut...
Mikä siinä oikein on, että toiset suhteet jäävät vain sellaselle "säätö"tasolle. Että sitä jonkun aikaa styylaa jonkun kanssa, mutta jossain vaiheessa se vain lakkaa olemasta, lähes itsestään.
Siinä voi olla kyse sitoutumiskammosta, kumpikaan ei ehkä uskalla sitoutua toiseen vakavasti. Kumpikaan ei välttämättä tiedä suhteen aikana, sitä millä tasolla he oikeasti ovat. Tai ehkä tietävät, mutta kumpikaan ei puhu siitä. Ehkä he eivät vain halua ottaa asiaa puheeksi, vaan antavat sen vain olla.
Tai sitten se voi olla vain sellaista tasapaksua, joka vain ei etene. Ehkä molemmat ovat ujoja. Eivät tiedä toisista. Ei tiedä mitä toinen haluaa, eikä uskalla kysyä, ettei riko sitä hetkeä, mikä silloin on. Ehkä he ajattelevat näin kokoajan, ja lopulta kumpikin huomaa, ettei siinä liikuta suuntaan eikä toiseen.

Voi toki olla mahdollista, että kumpikin osapuoli ei halua sitoutua siinä toivossa, että he voisivat löytää jotakin vielä parempaa.
Kannattaako se? Kannattaako aina yrittää etsiä jotain täydellistä? Eikö sitä voisi vain tarttua kiinni siihen mitä jo on.
Siinä voi helposti käydä niin, että kun suhde on lakannut olemasta, myöhemmin sitä haikailee sen perään ja ajattelee: Mitäköhän siitä olisi voinut tulla, jos olisin tehnyt sitä tai tätä.

Varmasti siitä jossittelusta on hyötyä. Se mitä on tapahtunut, on tapahtunut. Kaikki tietysti voi olla mahdollista. Jälkeenpäin ei vain yleensä oikein tahdo saada enää sitä, minkä on jo kerran laskenut menemään. Ihmisen pitäisi olla rohkea. Pitäisi rohkeasti ottaa asioita puheeksi, eikä antaa ajan liukua ja virran viedä kauemmaksi. Tietenkin se riippuu siitä, mitä ihminen itse haluaa. Tai ehkä hän ei tiedä mitä haluaa.
Taidan taas toistaa itseäni.

Kiitos ja hyvää illanjatkoa

Santra

Uusi vanha vuosi?

Nyt kun on taas saatu tämä vuosi vaihdettua, niin eikö teidänkin mielestä olisi aika saada jotain aivan uutta tänne?
Eihän ihmissuhteet liity meteoriittiin mitenkään.

...eikun hetkinen!
Nehän liittyvät meteoriittiin varsin hyvin. Mutta kuitenkin, olen päättänyt panostaa enemmän uudenlaisiin asioihin. Se jääköön tietysti nähtäväksi sitten, kuinka hyvin se tulee onnistumaan.
Ainakin pyrin hieman tasokkaampiin aiheisiin.

Useimmitenhan ihmiset lupailevat jos minkälaisia asioita uudelle vuodelle, mutta yleensä ne parannukset ja terveelliset elämäntavat kestävät ehkä sen ensimmäisen kuukauden, jonka jälkeen he taas unohtavat lupauksensa kokonaan eivätkä ole muistavinaan mitä sanoivat silloin kun rahat räjäytettiin ilmaan.
Tekisi mieli sanoa tähän, että jotain tasoa noihin lupauksiin! Mitä sitä lupailemaan asioita, joita ei kuitenkaan voi pitää? Turhauttavaa ja epäluotettavaa.

Onko siinä vuoden vaihteessa oikeastaan mitään järkeä?
Rahaa räjäytetään ilmaan, syödään nakkeja ja perunasalaattia, toiset juovat itsensä niin humalaan etteivät muista edellisestä vuodesta mitään.
Tyhjiä lupauksia tehdään, kuten jo äsken taisinkin mainita. Toivotaan jotain parempaa elämää kenties tinan avulla.
Ja joka vuosi vanhenetaan ja tullaan ehkä entistä tyhmemmiksi.
...tai sitten ei.

No... voihan se olla mielenkiintoista seurata kuinka maailma kehittyy tai tuhoutuu. Mutta voihan se vuosi vaihtua hieman rauhallisemminkin? Tai voisi edes yrittää pitää niistä tyhjistä lupauksista kiinni. Sitä vain luo epäluotettavuutta kun hehkuttaa tipatonta tammikuuta ja terveellistä uutta elämää.
...Mitä käy kun tipaton muuttuukin tipalliseksi? ja terveellinen elämä unohtuu taas.
No... jotkut joilla on jonkillaista kuria itsestään saattavatkin onnistua tässä. Heille plussat siitä. Kannattaisi ottaa oppia heistä ja yrittää vähän parempaan.

No mutta, eiköhän tämä ollut tässä.

Vaikka se uusi vuosi välillä tuntuukin turhauttavalle, tahtoo Santrakin kuitenkin toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista uutta vuotta. On siinä vuoden vaihteessa kuitenkin omat hyvät puolensa ;)

Santra kiittää ja kuittaa.

Pelko

Pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan onnen saavuttaa

Tuo säe on aika pitkälti totta.
Jos antaa pelon hallita elämää, ei ehkä koskaan löydä onnea. Silloin pelosta voi tulla elämä, jolloin ei ehkä kuitenkaan elä.
Pelko on suuri ja vahva tunne ja jokainen meistä ihmisistä kokee pelkoa joskus ja onhan se ihan tervettä pelätä aina välillä.
Mutta onko se tervettä, jos pelko käy päälle? Eli jos ihminen pelkää jatkuvasti. Pelkää sitä itse elämää, ei uskalla ottaa riskejä, koska elää siinä pelossa että hän saattaisi epäonnistua.

Eihän sen näin pitäisi mennä.
Elämä on kuitenkin melko lyhyt ja jos suurin osa siitä ajasta kuluu pelkäämiseen, ei ehkä pääse elämään sitä elämää oikein. Tai oikein ja oikein. Mistä minä tiedän minkälainen elämä on oikein, mutta tarkoitankin lähinnä sitä, ettei pääse kokemaan asioita. Ihminen saattaa jäädä silloin yksin ja kuolla siihen omaan pelkoonsa.

Ihmismieli on siitä jännä juttu, jos tarpeeksi psyykkaa itseään ja antaa sen pelon ottaa itsestään kiinni eikä edes yritä taistella vastaan, ihmisestä tulee heikko. Pelko saattaa alkaa aiheuttamaan erilaisia "sivuoireita", jolloin ihminen saattaa menettä täysin omanitsensä hallinnan. Sillä voi olla vakaviakin seurauksia.

Se mitä minä haen tässä nyt takaa on se, että ei kannata jättää elämää pelon varjoon. Voi olla oikein hyvä ottaa välillä riskejä ja tehdä pelottaviltakin tuntuisia asioita. Enkä tarkoita tällä sitä, että pitäisi alkaa huumeita kokeilemaan tai aseita käyttämään tai jotain muita aineita tai tuottaa pahaa muille ihmisille. Eiei. Lähinnä haen tässä sellaista riskien ottamista, suhteellisen terveitä riskejä.

Olin tuossa ruokatunnilla ja kuuntelin kahden naisen keskustelua.
Toinen näistä naisista oli vain päättänyt lähteä vanhasta kaupungistaan ja hän vain tuli tähän kaupunkiin ilman työpaikkaa, ilman asuntoa, ilman miestä. Aivan yksin. Hän kuitenkin löysi hyvän työpaikan ja sai asunnonkin.
Oliko sitten kohtalolla sormensa pelissä. Sitä ei voi tietää, mutta ainakin tuo nainen uskalsi ottaa riskin ja lähteä.

Tämä pätee myös rakkaudessa. Jos on kokenut epäonnistumisia useamman kerran, sitä voi olla vaikea uskaltaa rakastua, mutta eihän ihminen jaksa elää ilman rakkautta. Mutta kun aikaa on kulunut riittävästi ja tuntee että voisi olla valmis rakastumaan, niin sitten kannattaa antaa vain mennä.
Jos ei koskaan yritä, ei voi myöskään koskaan saavuttaa mitään. Ja jos ei ole valmis jättämään menneitä, ei ehkä ole valmis rakastumaan uudelleen. Ja silloin voi olla taas riski alistua pelolle. Ja siitä lähtee uusi kierre taas.

Ihmisen pitäisi vain uskaltaa antaa menneiden jäädä taakse ja ottaa uusia askeleita tulevaisuuteen. Menneitä ei voi kukaan korjata, mutta tulevaisuudella voi olla vaikka kuinka paljon annettavaa, kun vain uskaltaa ottaa askeleen lähemmäksi sitä. Se on melko suuri askel, mutta kun sen askeleen on ottanut on jo aika pitkällä. Ensimmäisen askeleen jälkeen seuraa yleensä toinen ja vielä kolmaskin askel. Kolmannen askeleen kohdalla voi jo tuntea kuinka ne vanhat huonot ajat jäävät taakse ja tuntee olevansa valmis jo juoksemaan vastaan tulevaisuutta.

Pitää ajatella sitä, mitä itse haluaa tehdä ja jättää pelko taakse ja tehdä sitä mitä haluaa. Sitä mikä tuntuu oikealle.
Uskalla kertoa tunteesi sille suloiselle naapurin pojalle/tytölle. Et koskaan voi tietää mihin se johtaa ;)
Tai ole rohkea ja tapaa se nuorimies jonka olet bongannut chatista, mutta ole kuitenkin varovainen!

Uskalla vaihtaa työpaikkaa, jos siltä tuntuu. Rohkaise itseäsi ja jätä pelko taakse. Ole valmis hankkimaan sellainen työ josta olet haaveillut ja joka sinua miellyttää. Sinun ei tarvitse olla siivooja jos se ei tunnu sinun omalta työltäsi.

Uskalla hakea sen alan opiskelua joka sinua itseäsi kiinnostaa. Vaikka isäsi haluaisi sinusta lääkärin, mutta sinä itse haluaisit toimittajaksi, rohkaise itseäsi ja kerro siitä isällesi. Vanhempien tehtävänä ei ole määrätä lapsensa tulevaisuutta, mutta he voivat kannustaa ja antaa hyviä ohjeita. Mutta aina ne vanhemmatkaan eivät ole oikeassa. Tulevaisuudesta päätät sinä itse.

Älä anna pelon ottaa valtaa itsestäsi. Uskalla ottaa riski ja olet askeleen lähempänä haavettasi.

Aina ei tarvitse olla rohkea, mutta tulevaisuuden kannalta ja itsensä takia on välillä hyvä olla rohkea terveellä tavalla. Rohkeus ei ole sitä, että aiheutetaan tahallista mielipahaa muille.
Kyllä te tiedätte mitä rohkeus on. Tiedätte mitä minä haen tässä takaa.

En minäkään ole aina kovinkaan rohkea. Kamppailen usein monenlaisten asioiden kanssa, mutta ajan myötä nekin kirkastuvat ja sitä on taas askeleen pidemmällä.



Santra rohkaisee kaikkia ja vaikenee jälleen hetkeksi.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Tunteistakin voi puhua

Mikä siinä on, että ihmiset valittavat siitä, etteivät saa aikaseksi tehtyä joitakin asioita?
Esimerkiksi. On eräs tapaus jossa poika ei uskalla puhua tunteistaan tytölle, koska pelkää tämän reaktiota ja seurauksia.
Jos tyttö vastaa kieltävästi hänen tunteisiinsa, hän pelkää mitä sitten käy, kun he ovat samalla luokalla.
Muuttuuko tytön käytös häntä kohtaan? Pystyvätkö he olemaan ystäviä? Pystyvätkö he olemaan samalla luokalla enää?
Odottamallahan asia ratkaistuu...

Myönnän etten aina osaa itsekään tehdä ratkaisuja asioiden eteen, mutta voin kuitenkin sanoa että on parempi tehdä ja katua, kuin jättää tekemättä ja katua.
Ja helpompi se on muita neuvoa. Sitähän Santra tässä harrastaa.

Jos aina vain odottaa sopivaa tilaisuutta, sitä ei ehkä koskaan saa. Aina voi keksiä hyvän syyn olla kertomatta tunteistaan jälleen kun siihen voisi olla mahdollisuus. Mutta jos ei ikinä puhu ja kerro tunteistaan henkilölle, ei voi koskaan saada vastausta. Sitten se jää vaivaamaan mieltä.
Tietenkin voi käydä niinkin hyvä tuuri, että henkilö johon olet ihastunut, tuleekin kertomaan sinulle tunteistaan. Näin käy kuitenkin aika harvoin. Tai ehkä ei kuitenkaan niin harvoin. Ehkä tuokin henkilö on punninnut ihan samoja asioita kuin sinäkin? Hän uskalsi kuitenkin ottaa riskin.
Näin ei aina käy. Ihmisten pitäisi oppia puhumaan tunteistaan ja kertomaan toisille siitä eikä aina vain odottaa tilaisuutta että joku tulisi kertomaan ne samat tunteet sinulle. On uskallettava ottaa se riski.

Olen saattanut jo puhuakin teille tästä, mutta minusta tämä on melko tärkeää, että ihmiset osaisivat ottaa riskejä ja kertoa tunteistaan. Eihän sitä muuten asiat selkene.
Parempi se on kertoa ennen kuin se voi olla liian myöhäistä.
Sitten se kaduttaa ainakin.

Santra on avautunut ja kiittää.

Kaunistaako rakkaus?

Tulin tässä miettineeksi että lisääkö rakkaus ihmiseen kauneutta? Saako rakkaus ihmisen näyttämään hyvältä?

Äitini kysyi tässä eräänä päivänä että olenko MINÄ rakastunut. Ihmettelin kysymystä aika paljon, koska se kuulosti jotenkin oudolle. Koska minullahan ei ollut mitään rakkauden tunnetta.
Kysyin siinä sitten tarkemmin että mistä moinen kysymys tuli ja sain vastaukseksi: koska olet niin sievä tänään.

Okei. Voi olla mahdollista että rakkaus kaunistaa ihmistä ulkoisesti sekä sisäisesti, mutta voihan ihminen olla kaunis ihan tavallisena arkipäivänäkin ilman mitään suurempia tunteita.
..Eikö voikin?

En toki halua kehua itseäni ja omaa kauneuttani :D en nimittäin huomannut itsessäni mitään normaalista poikkeavaa.
Kyllähän minä osaan välillä tehdä poikkeuksia ja kokeilla jotakin uutta tai tehdä jotakin repäisevää mikä saa muut hieman hämilleen, mutta että olemattoman rakkauden takiako yrittäisin itseäni kaunistaa?

Jos ihminen tuntee olonsa onnelliseksi/rakastuneeksi niin kyllähän se kai näkyy ja tuntuu niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Mutta eihän se ole mikään rikos?
Tosin... Minä kyllä näytän melko samalta, oli tunteet sitten millaiset tahansa. Mutta poikkeuksia on joka lähtöön.

Siinä taitaakin olla se tältä erää.

Sievä epärakastunut Santra kuittaa jälleen.

Missä rakkaus on?

Voiko niin kiire olla elämässä ettei ehdi rakastaa? Mikä voi olla tärkeämpää kuin rakkaus? Mikä oikeuttaa unohtamaan sen ketä rakastaa?

Mikä siinä on että jotkut ihmiset ovat valmiita unohtamaan kiireittensä keskellä sen jolla luulisi olevan eniten merkitystä elämässä? Miten voi olla töitä niin paljon että on PAKKO unohtaa rakastaa?

Kyllä täytyy olla jokin vikana jos ei ole koskaan aikaa rakkaalleen, mutta töille sitäkin enemmän.

Eikö toinen ymmärrä kuinka paljon se satuttaa kun toiselle vaan käännetään selkää? Siinä menettää yöunet, ruokahalut, siinä menettää kaiken, kun ei saa mielestään irti sitä toista jolla ei mukamas ole aikaa sinulle.
- Se pelottaa ja itkettää. Toisinaan tulee jopa pientä vihaa, mutta eihän niillä pahaa tarkoiteta.

Minulla ei ainakaan ole koskaan niin kiirettä ettenkö ehtisi muistelemaan rakkaimpanikin olemassaoloa. Aina löytyy aikaa ystäville ja rakastetulle.

Ja ei, kyse ei ole mustasukkaisuudesta, vaan välittämisestä.

Toki elämässä tulee välillä eteen tilanteita, jolloin on kai pakko tehdä töitä jotta pärjää, mutta eikö aikaa voi jakaa?
Jo pelkästään se tunne että susta edelleen välitetään, riittää silloin, kun ei ole mahdollisuutta nähdä toista.

Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa, jos unohtaa ja rakastaa, niin unohtaa ketä rakastaa.

Vaikka olisi kuinka kiire tahansa niin EI SAA UNOHTAA RAKASTAA. Sille pitäisi aina olla aikaa, sillä rakkaushan on tärkeintä.
- Eikö olekin?

Ihminen tarvitsee rakkautta elääkseen. Ei rakkautta saa noin vain unohtaa! Muistelkaa rakkaimpianne kiireittenne keskellä. Muistakaa sanoa että välitätte.
- Mutta älkää sanoko sitä väen väkisin. Sanokaa se sydämestä, sanokaa se niin että toinen voi tuntea sen mitä sanotte.

Ja miehet, tässä pieni vihje teille:
- Jättäkää se ego välillä kotiin. (Se ei tee suuria vaikutuksia naisiin)

Väsynyt Santra kuittaa

P.s. Rakastakaa lähimmäisiänne niin kuin toivoisitte itseänne rakastettavan


Nyt kun tuhka peittää raunion,
niin missä rakkaus on?
The Rain - Viha

VAROITUS! TAPPAVA tauti liikenteessä!

Mistä tietää milloin on rakastunut? Milloin päättyy ihastuminen? Kuinka nopeasti ihminen voi rakastua? Onko olemassa rakkautta ensisilmäyksellä?

Näitä elämän ihmeellisiä kysymyksiä on paljon. Varsinkin kun kyseeseen tulee rakkaus. Mistä sen voi tietää milloin tykkääminen muuttuu rakkaudeksi?

Onko se rakkautta kun et saa sitä yhtä tiettyä henkilöä mielestäsi? Kun hän valtaa mielesi ja sydämesi.
Vai onko rakkautta se kun siedät toista ja näet myös huonot puolet hyvinä?

Voiko sitä edes määritellä? Vai tietääkö jokainen itse milloin tuntee toista kohtaan jotain suurempaa kuin ihastusta?
Mistä sen sitten tietää?

Jos rakkaus on sitä mitä minä luulen, minusta tuntuu että olen sairastunut vakavasti. Rakkaushan on vakava tauti, näinhän itse olen aikaisempiin kirjoituksiini kirjoittanut. Rakkautta pitää juosta pakoon ettei sen aiheuttamille oireille altistu. Sehän voi olla vaikka tappavaa.

Mutta mitähän minulle sitten on käymässä?
Luulen, että tauti on iskeytymässä minuun. Ja tämä jos mikä on vakavaa. Eihän minulle, Santralle, voi käydä näin. Tähän pitää saada apua. KUTSUKAA JOKU APUA JA ÄKKIÄ ennen kuin tässä käy jotain pahempaa. Ei voi tietää mitä tämä tauti aiheuttaa. Kyseessä on kuitenkin minä. Ja minä olen vakavasti allerginen rakkaudelle. Hyi yök, viekää se pois minusta!



Onko rakkautta edes oikeasti olemassa?

Huolestunut Santra kuittaa taas.