Mikä siinä on, että silloin kun jotakin etsii niin sitä ei löydä? Mutta kappas vain, kun olet luovuttanut ja antanut olla, niin eikös se jokin tallo suoraan varpaille ja joudut huutamaan kivusta, kun se jokin yrittääkin koluta sydäntäsi, joka on arka ja säröilevä, eikä kestä kovia otteita.
Miten se onkin aina niin? Eikö ihmisellä ole oikeus itse etsiä ja löytää? Vai onko nämä taas niitä elämän ihmeellisyyksiä jotka vain tulevat eteen silloin, kun ei oikeasti odota mitään? Silloin kun vähiten kaipaa sitä jotain, mitä on monen vuoden aikana yrittänyt etsiä, ilman tulosta.
Elämäkö se ihmistä ohjaa? Eikö ihminen voi itse ohjata elämää?
Miksi näin?
Toki se tuo jännitystä ja onhan se myös melkein loogista. Ei se toimisi, jos ihminen itse ohjaisi itseään siihen suuntaan minne olisi menossa.
Kai tuolla jossain on valmiiksi määritelyt kuinka tässä lopulta käy. Tai sitten ei.
Mitä sitten? Antaa kaiken mennä vaan.
Rakkaus on vakava tauti. Kaikki on hyvin, niin kauan kun sitä ei ole. Harmi vain että maailma on täynnä sitä. Ei voi välttää sitä. Vaikka sitä kuinka haluaisikin juosta karkuun, niin jossain tulee kuitenkin umpikuja vastaan, jolloin on pakko antautua sille.
Järkyttynyt Santra vaikenee taas ensi kertaan saakka.
Pasalla ja Atpolla nousi kusi päähän - turhaan
13 vuotta sitten
